Historia

Suomessa viljan varmuusvarastoinnin alkuna ovat Ruotsin kruunun makasiinit, joita käytetään valtiolle viljassa maksettujen verojen varastoimiseen. Kruununmakasiinilaitos saa alkunsa 1650-luvulla ja jatkuu 1900-luvun alkuvuosikymmeniin asti.

Ensimmäinen maailmansota syttyy 1914 eikä Suomessa varauduta erityisemmin huoltokriisiin, koska Suomi on osana Venäjää. Venäjä kykenee 1910-luvun alkupuolella tyydyttämään täysin Suomen viljantarpeen mutta 1917 Venäjällä puhkeaa vallankumous ja elintarvikehuolto vaikeutuu.

Kun Suomi itsenäistyy 1917, maassamme kärsitään viljapulasta ja siitä johtuvasta suoranaisesta nälänhädästä. Vuosien

1917 - 1918 ankeat kokemukset osoittavat, että viljan varastointia on lisättävä tuntuvasti riittävien kriisivarastojen keräämiseksi.

1918    

Valtion viljakonttori perustetaan turvaamaan Suomen oman viljatuotanto jakelusäännöstelyä ja varastointia varten.

1923    

Valtion viljakonttori lakkautetaan, koska tuontimonopoli katsotaan olevan tarpeeton viljan maahantuonnin väliporras eikä toiminnalle ole poliittisesti hyväksyttäviä perusteita.

Viljakonttorin lakkauttamisen jälkeen Suomessa ei ollut sellaista valtion laitosta, joka olisi huolehtinut viljan varmuusvarastoinnista.

1924   

Perustetaan erityinen komitea laatimaan ehdotusta pysyvien viljavarastojen hankkimisesta sodan varalta.

1925    

Perustetaan maanviljelijöiden, viljaliikkeiden ja kauppamyllyjen yhteinen keräily- ja varastointiyritys Suomen Vilja-osuuskunta (osuuskunta puretaan pian erimielisyyksien ja vähäisen kannatuksen vuoksi).

1927   

Viljavarastolaki vahvistetaan.

1928   

Valtion viljavarasto perustetaan maatalousministeriön alaisuuteen. Sen tehtäviin kuuluu huoltovarmuuden takaaminen ja maatalouspolitiikkaan liittyvät tehtävät.

1928   

Ensimmäiset viljaostot osuvat erittäin huonoon aikaan, koska kotimaan sato epäonnistuu pahasti ja korjuuajan pitkälliset sateet pilaavat laadun.

1929   

Turun vanha kruununmakasiini siirtyy Viljavaraston haltuun ja varastoon hankitaan saksalainen imukoneisto, jonka käytöstä ei ole aikaisempaa kokemusta Suomessa. Lisäksi hankitaan viljankuivauskoneisto.

1930   

Uuden viljavarastolain myötä Viljavaraston rooli laajenee ja tehtäväksi tulee hankkia valtion laitoksille muita elintarvikkeita ja maataloustuotteita (mm. peruna ja korsirehu). Samaisella vuosikymmenellä Viljavarastosta tulee yksi maan suurimmista perunakauppaa käyvistä liikkeistä. Perunaa hankitaan huomattavia määriä mm. Oy Alkoholiliike Ab:n viinanpolttimoita varten.

1931   

Viljavarasto saa uuden viljalain johdosta tehtäväkseen rukiin ja kauran jauhatus- ja sekoituspakon valvonnan.

1938   

Seinäjoen siilosto valmistuu. Alueella on ylituotantoa ja Suomessa varaudutaan sotatalouteen.

1939   

Kokemäen siilosto valmistuu. Kokemäen alue on viljantuotantoalueen keskeinen sijainti. Kokemäestä tulee myöhemmin 60-luvulla myös merkittävä siemenen varastointi- ja kunnostuspaikka.

Toinen maailmansota syttyy. Liverpoolin viljapörssi sulkeutuu ja lännestä on vaikeaa saada viljaa.

Viljavarasto sopii Neuvostoliiton ulkomaankaupasta vastaavan valtioelimen Exportkhlebin kanssa viljatoimituksista.

Kriisiajan säännöstelystä vastaava kansanhuoltoministeriö perustetaan.

Neuvostoliitto hyökkää Suomeen ja Viljavarasto aloittaa karjalaisviljan evakuoinnin mm. Seinäjoen ja Turengin varastoille.

1940   

Turengin siilosto valmistuu sodan viivyttämänä. Sijaintiin vaikuttivat hyvät liikenneyhteydet ja viljantuotannon kannalta keskeinen alue. Sotilasasiantuntijoita miellytti puolestaan alueen maasto-olosuhteet

Satamien ja laivaliikenteen pommitukset sekä vaikea jäätalvi aiheuttavat vaikeuksia Viljavaraston tuontikuljetuksille. Viljaa yritetään tuoda rautateitse Haaparannan ja Tornion kautta.

Lentopommi osuu Seinäjoen siilostoon. Erään alasammutun vihollislentäjän taskusta löytyy kartta, johon Seinäjoen varasto oli merkitty yhdeksi kohteeksi.

Talvisota päättyy ja Suomi menettää välirauhassa maa-alueita. Yli 10 % viljelysmaasta jää rajan taakse. Viipurin mukana menetetään huomattavat mylly- ja leipätehtaat.

Saksa miehittää Tanskan ja hyökkää Norjaan. Viljavarasto joutuu ohjaamaan viljaostot lähialueille, mm. Baltiaan. Kauppasuhteet myös Neuvostoliittoon normalisoituvat

Viljavarasto siirtyy virallisesti kansanhuoltoministeriön alaiseksi ja jakelusäännöstely astuu voimaan. Leipä on tästä eteenpäin yli yhdeksän vuoden ajan kortilla.

1941   

Viljakauppa keskitetään valtiolle ja Viljavarasto saa viljakaupan monopolin.

Jakelusäännöstely käy vaikeaksi koska viljaa ei riitä kulutusta varten. Atlantilla käydyn merisodan uhriksi joutuu muutama suomalaislaiva. Saksa hyökkää Neuvostoliittoon ja Moskova katsoo Suomen Saksan liittolaiseksi. Neuvostoliitto katkaisee viljantoimitukset Suomeen. Myös Iso-Britannia ja Yhdysvallat katsovat Suomen Saksan liittolaiseksi ja julistavat Suomelle merisaarron. Merikuljetukset valtamerien takaa päättyvät. Ruotsin hallitus suhtautuu torjuvasti Suomen elintarvikepyyntöihin koska se ei halua vaarantaa omia suhteitaan länsivaltioihin ja Neuvostoliittoon. Saksa on nyt ainoa maa joka pystyy toimittamaan viljaa Suomeen.

Henkilökunta moninkertaistuu säännöstelyn tiukkenemisen ja sotatalouteen siirtymisen vuoksi.

1942   

Sotataloussuunnittelijoiden pahin uhkakuva käy toteen. Jatkosota Neuvostoliittoa vastaan on osunut samaan aikaan kun sääolojen muutos on johtanut maataloustuotannon taantumiseen. Myös meri menee umpijäähän ja se estää laivakuljetuksia. Elintarvikehuolto vedetään tiukalle jotta mm. armeija säilyy taistelukuntoisena. Turvaudutaan siemenviljan syömiseen.

1943   

Saksa hidastelee viljatoimitusten kanssa koska saksalaiset kytkevät viljakaupan ulkopolitiikkaan.

1944   

Suomi neuvottelee rauhasta Neuvostoliiton kanssa ja Saksa pysäyttää viljatoimitukset Suomeen. Suomi hylkää rauhan ehdot ja aseveljeys Saksan kanssa jatkuu. Myös viljatoimitukset jatkuvat, tosin hitaammin.

Neuvostoliitto tekee suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella. Suomi sitoutuu olla tekemättä erillisrauhaa Neuvostoliiton kanssa. Viljatoimitukset ja aseapu Saksasta jatkuvat. Viljavaraston tehtävänä on jälleen evakuoida viljaa Karjalasta.

Ruotsi ilmoittaa olevansa valmis korvaamaan saksalaisen viljan, jos Suomi tekisi rauhan Neuvostoliiton kanssa. Viljahuolto varmistetaan ja Saksaa ei enää tarvita viljantoimittajana. Aselepo ja välirauha Suomen ja Neuvostoliiton kanssa astuu voimaan. Suomi on nyt sodassa Saksaa vastaan. Kun Pohjois-Suomessa on vielä saksalaisia sotilaita, Viljavarasto saa tehtäväkseen evakuoida viljaa myös sieltä.

1939 – 1945   

Suomessa käytyjen sotien aikaan Valtion viljavaraston henkilökunta moninkertaistuu ja se toimi kansanhuoltoministeriön alaisuudessa hoitaen yksinoikeudella Suomen viljan tuonnin ja jakelusäännöstelyn. Sotavuosina myös Valtion Viljavaraston rooli muuttui ratkaisevasti laajemmaksi kuin ennen sotaa. Varmuusvarastoinnista tuli sota-aikana Viljavaraston tehtävä ja laitoksen toiminta laajeni siemenalalle. Viljantuonnin säätelyä oli harjoitettu jo ennen sotaa mutta tuontitarpeen määrittely ja koko tuontikauppa olivat sota- ja säännöstelyajan seurauksen siirtyneet Viljavaraston vastuulle.

1945 - 1948   

Varastotilojen tarve kasvaa hyvän sadon takia. Viljavaraston käyttöön siirtyvät vanhat puolustusvoimien varastoalueet Seinäjoella (Impivaara), Kuopiossa, Loimaalla, Kokemäellä, Helsingissä, Vantaalla, Järvelässä ja Parkanossa.

1949   

Jakelusäännöstely päättyy. Ennen toista maailmansotaa tuontitarve oli ollut vähäinen. Sota-aika oli osoittanut, että elintarvikehuoltoa ei voitu rakentaa pelkästään laajamittaisen tuonnin varaan. Sotaa edeltäneet viljakaupan säätelylait tulevat uudelleen voimaan. Myös kauppamyllyjä sitova kotimaisen viljan jauhatuspakko (ruis 75 %, vehnä 50 %) sekä sotaa edeltäneet viljatullit astuvat voimaan.

Kansahuoltoministeriö lakkautetaan ja Viljavarasto palaa maatalousministeriön yhteyteen.

Viljavaraston rakennushankkeet olivat sotavuosien aikana luonnollisesti jäissä. Keväällä 1949 laaditaan lähivuosien rakennusohjelma. Varmuusvarastot ovat toisen maailmansodan kokemusten jälkeen täysin eri luokkaa kuin ennen sotaa. Varmuusvarastojen lisäämistä puolsi se, että omavaraisen maatalousväestön määrä väheni sitä mukaan, kun Suomi teollistuu ja maatalous koneellistuu sekä maaseudun nuoriso muuttaa maalta kaupunkiin. Myös viljantuotannolle ominaiset rajut sahausliikkeet säävaihteluissa vaikuttaa asiaan.

Aluepolitiikka vaikuttaa vahvasti rakennettavien siilostojen sijaintiin. Rakennuspäätökset eivät aina ole edullisia Viljavaraston taloudelliseen toimintaan nähden ja kuljetusyhteyksiä ajatellen. Myös puolustustaloudellisella näkökulmalla on oma vahva vaikutuksensa sijaintipäätöksiin. Satamat ja kaupungit ovat sodan sattuessa ilmeisiä pommitus- ja palokohteita, jolloin sisämaan maaseutu vaikuttaa turvallisemmalta.

Virkamiehet ja poliitikot ovat yksimielisiä siitä, että Viljavarasto on soittanut sotavuosien aikana tarpeellisuutensa sekä viljan varmuusvarastoijana että viljakaupan säätelijänä. Täten Viljavaraston varastotiloja on lisättävä. Rakennustoiminnan rahoittamiseksi varataan lisää varoja viljavarastorahastoon.

Viljavaraston tuontimonopolin jatkamisen syy on kauppapoliittinen sillä suurin osa tuontiviljasta on hankittava Neuvostoliitosta

1951   

Loimaan siilosto valmistuu. Loimaa maan suurimpana viljantuotantoalueena on erittäin luonteva valinta. Loimaasta muodostuu myöhemmin myös merkittävä siemenviljan varastointipaikka. Varaston yhteyteen rakennetaan myöhemmin siemenenkunnostuslaitos, jossa siementavara lajitellaan ja pakataan kauppakuntoiseksi.

Uusi viljavarastolaki astuu voimaan. Viljan tuontimonopoli ja vastuu varmuusvarastoinnista tulevat pysyviä. Lisäksi Viljavarastosta tulee valtiollinen viljakaupan interventioelin. Sen lakisääteisenä tehtävänä on pitää kotimaisen viljan kysyntä ja hinnat vakaina.

Ylivieskan siilosto rakennetaan. Sijaintipäätökseen vaikuttaa aluepoliittiset syyt. Varastosta tulee kuitenkin merkittävä paikka koota Viljavaraston sopimusviljelyksiltä tullutta ohraa.

Viljavaraston asema valtakunnallisena siemenpankkina vahvistetaan uudessa viljavarastolaissa. Liiketoiminnallisesti siemenpankki ei ole mikään kultakaivos sillä lakisääteiset takuuhinnat ovat lähes aina korkeammat kuin siemenkaupan käyvät markkinahinnat.

1952   

Viljavarasto jakautuu viiteen eri osastoon; Hallinto-, taloudenpito & henkilöstö-, kotimaan viljakauppa-, siemen- ja ulkomaankaupan tuontiosastot. Erikseen on vielä valtion laitosten viljaostoista vastaava hankintaosasto.

Korian siilosto valmistuu. Sijaintipäätökseen vaikuttaa sijoittuminen idästä tulevan viljan pääkuljetusreitin varrelle. Lisäksi varastoon voidaan kerätä kotimaista viljaa Kymenlaakson ja itäisen Uudenmaan alueelta. Koria sijaitsee keskellä Kymenlaakson viljelyaluetta ja sinne on hyvät liikenneyhteydet.

1953   

Varastotilojen tarpeeseen yritetään löytää nopea ja halpa ratkaisu. Turengissa kokeillaan Rauma-Repolan rakentamia vanerisiiloja. Vanerisiilo kuitenkin halkeaa liian suuren paineen vuoksi.

Rehuviljan markkinointivastuu aiheuttaa Viljavarastolle ongelmia. Takuumiehen rooli aiheuttaa raskaita menoja ja varat uhkaavat loppua. Viljavarastolakia muutetaan ja Viljavarasto saa lisää lainanottovaltuuksia.

1954   

Viljan ostot Neuvostoliitosta jatkuvat suurina. Syy itätuonnin korkealle osuudelle on kauppapoliittinen eli bilateraalinen tavaranvaihtosopimus. Neuvostoliitosta tuodussa viljassa ilmenee vakavia laatuongelmia ja tarkastuksia itärajalla tehostetaan perustamalla Vainikkalaan tutkimuslaboratorio.

1955    

Helsingin siilosto valmistuu. Helsingin varastohanke oli lykkäytynyt sen vuoksi, että suurin osa neuvostoliittolaisesta viljasta tuotiin Suomeen rautateitse.

1956   

Suomessa on yleislakko. Ruoan hinta on poliittisesti arka aihe. Leivän kuluttajahinnan nousun hillitseminen ja korkean kotimaisen tuottajahinnan takaamiseksi Viljavarasto ottaa käyttöön viljamarkkinoilla kaksihintajärjestelmän.

Kuopion siilosto valmistuu. Eduskunnassa esille tullut aluepoliittinen toivomus vaikuttaa sijaintiin.

1958   

Kaksihintajärjestelmä lakkautetaan vehnän osalta. Ulkomaisen viljan myyntihinta nostetaan kotimaan tasolle. Raaka-aineen hinta on jälleen kaikille myllyille sama.

1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa ulkomaisen viljan myynnillä on erittäin tärkeä merkitys Viljavaraston toiminnan rahoittamisessa. Kotimaisen viljan menekkiä edistävä ja hintatasoa vakaana pitävä Viljavarasto käyttää tuontiviljasta saatavia myyntituloja kotimaisen viljan ostoihin.

Rehuviljan ylituotanto ohjataan vientiin. Viljan vienti jäi sota- ja säännöstelyvuosien perintönä kokonaan Viljavaraston käsiin. Tämä tunnustetaan viljavarastolain täydennyksellä.

1959    

Naantalin satamasiilosto valmistuu ja on tähän asti Viljavaraston suurin rakennushanke. Samassa yhteydessä rakennetaan satamalaituri. Naantalista tulee Viljavaraston merkittävin tuonti- ja vientisatama. Satamavarastoa nimitetään myöhemmin jopa kruunun (valtion) jalokiveksi. 

Vainikkalan siirtokuormaus- ja varastointiasema rakennetaan idän tuontia varten.

Impivaaran (Seinäjoki) tasovarasto valmistuu. Varaston pihalla odottaa purkua 100 junanvaunullista viljaa.

1950-luku   

Suurimittainen viljantuonti 1950-luvulla on ollut välttämätöntä. Kotimaan tuotanto ei riitä tyydyttämään viljan kysyntää ja huonot sääolot vähentävät kauppaan tulevaa viljaa. Tilanne kuitenkin muuttuu 1950-luvun lopulla kun kotimaassa korjataan vehnässä ennätyssatoja. Kauppapoliittisiin syihin vedoten, viljan tuontia Neuvostoliitosta ei voida pysäyttää. Viljavarasto joutuu sijoittamaan itärajan yli tulvivaa viljaa läntisille markkinoille ja tätä kautta Viljavarastosta tulee neuvostoviljan jälleenviejä.

Viljavarasto toimii 50- ja 60-luvuilla useita kertoja yhtenä välittäjänä kylmää sotaa käyvien itä- ja länsiblokkien välisessä kaupassa.

Yksi erikoisimmista rakennussuunnitelmista on atomipommituksen kestävä viljavarasto 1950-luvun lopulla, joka olisi tarkoitus sijoittaa maan alle lujaan kallioon louhittuna. Keski-Suomen kallioperään suunniteltu viljavarasto tulisi kuitenkin liian kalliiksi, liikennejärjestelyt vaikeaksi toteuttaa ja kosteusongelmat ylivoimaisiksi poistaa.

1961    

Iisalmen siilosto valmistuu ja Pieksämäen siilosto ostetaan Vehnämylly Oy:ltä.

Viljavarastolakia tarkistetaan ja uusitaan. Öljykasvit rajataan Viljavaraston toimialan ulkopuolelle. Viljavaraston takausvastuu öljykasvinsiementen markkinoinnista päättyy lopullisesti. Rooli kauppiaana on päättynyt jo 1955.

1962    

Teknillinen osasto perustetaan laajamittaisen rakentamisen vuoksi.

1963    

Itä-Suomen rakennushankkeiden jälkeen on Etelä-Suomen vuoro. Mustion siilosto valmistuu. Mustiosta tulee merkittävä siemenviljan varastointipaikka. Mustio saa myöhemmin myös siemenenkunnostuslaitoksen.

1960 – 1970   

Viljapolitiikan ongelmaksi tulee 60-luvun lopulla ja 70-luvun alussa ylituotanto joka luo ns. viljavuoret. Suomi saavuttaa 60-luvun puolivälissä lähes täydellisen leipäviljan omavaraisuuden. Elintason noustessa viljan kysyntä vähenee. Suuri osa viljavuorista on rehuviljaa.

1965   

Viljavaraston uusi varastointiohjelma korostaa rehuviljan varastoinnin lisäämistä. Lisäksi otetaan käyttöön ns. tasarahtijärjestelmä, jossa Viljavarasto maksaa rautatietoimituksina myytyjen rehuviljojen rahdit aina vastaanottoasemille asti.

Kotimaisen leipäviljan laatumäärittely uudistetaan ja rinnakkaiskäyttöön otetaan sakoluvun mittaus, jolla täydennetään kosteuden ja hehtolitrapainon sekä itäneiden jyvien määritystä.

1966   

Sakoluvun määritys otetaan käyttöön viljan kauppakuntoisuuden määrittelijänä.

1969   

Elintarvikeavun toimittamisesta tulee osa Viljavaraston toimenkuvaa. Ensimmäiset Viljavaraston avustusviljat lähetetään Turkkiin, Syyriaan ja Jemeniin.

1972   

Uusi viljakauppalaki sitoo kaikkia viljaliikkeitä noudattamaan samoja ostoehtoja ja laatuhinnoittelua kuin Viljavarasto. Lain valvonnasta tulee Viljavaraston uusi tehtävä.

Viljavarasto joutuu ostamaan lähes puolet kaurasadosta ja tämän seurauksena vuotuinen kokonaisvienti nousee n. 300.000 tonniin

1973   

Ylijäämäviljan markkinointi aiheuttaa Viljavarastolle huomattavia menoja ja rahoitustilanne kiristyy. Öljykriisi laukaisee mm. peruselintarvikkeiden hinnan nousun. Tähän päälle Neuvostoliiton muuttuminen viljan viejästä merkittäväksi viljan tuontimaaksi nostaa maailmanmarkkinahinnat kotimaan hintojen tasalla ja jopa yli. Suomalaisen viljan viennin kulta-aika osuu vuosille 1973 ja 1974.

1974   

Viljavarasto saa lakisääteisen viljakaupan vientimonopolin uuden viljavarastolain myötä.

1976   

Ylisuuret kotimaisen vehnän varastot tyhjennetään tappiolliseen hintaan ja palataan vientitukien pariin.

Ennätyssato pakottaa Viljavaraston ennätysostoihin ja laajaan vientiin mutta kassasta uhkaa loppua rahat. Turvaudutaan poikkeukselliseen ratkaisuun; Viljelijöille annetaan rahan sijaista viljaobligaatio.

Viljavarastolla on vientimonopoli mutta poikkeuksen muodostaa mallasohran jalostaminen maltaaksi ja mallastamot hoitavat itse viennin.

1977   

Satovuodesta tulee heikko. Huonot säät jatkuvat myös vuosina 1978 – 1979. Leipäviljaa tuodaan jälleen runsaasti ulkomailta ja jauhatusvelvollisuus vähenee (ruis 50 %, vehnä 20 – 50 %). ”Vehnävuoret” katoavat. Poliittinen paine rakentaa lisää varastotiloja kasvaa.

1978    

Viljavarasto julkistaa uuden rakennusohjelman. Päätös merkitsee 1970-luvun lopulle ja 1980-luvun alulle suurta rakennusbuumia.

Perniön siilosto valmistuu. Rakentamiseen vaikuttaa mittava hernevarastointi mm. puolustusvoimien tarpeisiin. Sijaintiin vaikuttaa myös Lounais-Suomen tärkeys viljantuotantoalueena.

1960 –1987   

Valtion viljavarasto käyttää useita laivoja kelluvina varastoina, koska käyttökelpoisia varastotiloja ei ole saatavilla

1980    

Nokian siilosto valmistuu joka toimii SOK:n myllyn (nykyinen Raision mylly) yhteydessä

1981    

Hankkijan ja Viljavaraston yhteiskäyttöön tarkoitetut siilot Tampereella valmistuvat. Tyhjäksi jäänyt siilosto puretaan jo 1998.

Uusi viljavarastolaki astuu voimaan, joka asettaa Viljavarastolle 900 miljoonan kilon varmuusvarastoinnin tavoitteen.

1984    

Hämeenlinnan siilosto valmistuu Viljavaraston ja OTK Hämeenlinnan myllyn yhteiskäyttöön. OTK:n perinteitä jatkavan Melian myllytoiminta päättyy 2001. Vaikka täydellinen omavaraisuus on jatkuvasti viljapolitiikan virallinen tavoite, niin käytännössä tunnustetaan myös ulkomaankaupan välttämättömyys. Tämän vuoksi 1980-luvulla korostuu tarve lisätä satamavarastoja, jotka palvelevat myös sisämaan varastopisteitä lastaus- ja purkausasemina.

1982   

Viljan vienti Satakunnasta ulkomaille on ollut vilkasta jo 1970-luvulta lähtien. Mahdollinen satamavarasto rakennetaan joko Raumalle tai Tahkoluotoon mutta rahtikustannusten edullisuuden vuoksi satamasiilosto rakennetaan Raumalle täydentämään juuri Kokemäen varaston toimintaa.

1983   

Runsaan kotimaisen sadon virallisten laatuvaatimusten täyttymisen vuoksi vehnälle määrätään historiallisen korkea 100 % jauhatuspakko. Myöhemmin samalla vuosikymmenellä jauhatusvelvollisuus pysyy 85 – 100 % haarukassa.

1984   

Viljavarasto velkaantuu pahoin. Keskeneräiset rakennusprojektit ovat saatava valmiiksi ja samalla on hoidettava lain mukainen velvollisuus viljamarkkinoiden takuumiehenä.

1985    

Loviisan satamasiilosto valmistuu täydentämään Korian varaston toimintaa. Loviisan varaston rakentaminen on ollut Viljavaraston yksi pitkäaikaisemmista rakennushankkeista sillä sen rakentamisen suunnittelu oli laitettu vireille jo 1967.

1979 – 1985   

Vanhojen varastojen laajennukset lisäävät huomattavasti Viljavaraston varastointikapasiteettia. Yksinoikeuden ansiosta Valtion viljavarastosta tulee Suomen tärkein viljavarastojen rakentaja ja suuria rakennusprojekteja on 1950-luvulta aina 1980-luvulle asti. Mittava siilostojen rakentaminen ja laajentaminen vahvistavat Valtion viljavaraston asemaa valtakunnan suurimpana viljapankkina. Noin 500 000 tonnin varastointikapasiteetti kasvaa noin 1.3 miljoonaan tonniin, jonka turvin siitä tulee Suomen suurin viljan varastoija ja viljakaupan harjoittaja Suomessa

1986   

Tsernobylin ydinvoimalassa tapahtuu räjähdys. Viljavarasto tarkkailee tehostetusti viljan säteilyarvoja. Varsinkin idästä tuotu vilja otetaan eritystarkkailun kohteeksi. Puolustustaloudellinen työryhmä toteaa myöhemmin, että tiiviisin betonisiiloihin varastoitu vilja on turvassa säteilyltä. Ydinonnettomuuden vaikutukset jäävät lopulta vähäisisiksi.

1987   

Talvi on ankara ja kesä kylmä. Kato muuttaa tilanteen täysin. Tulos on voitollinen ja yli 800 kertaa parempi kuin edellisenä vuotena.

1988    

Turun makasiinivarasto myydään museo- ja näyttelytilaksi.

1989   

Valkuaishinnoittelu otetaan käyttöön uutena vehnän virallisena laatuhinnoittelun mittarina perinteisten taulukoiden rinnalle.

1990   

Viljavaraston osastot muutetaan tulosyksiköiksi julkisessa hallinnossa yleistyvän tulosjohtamismallin mukaisesti. Varastointoiminnoissa koko maa jaetaan Pohjois-, Etelä-, Itä-, ja Lounais-Suomen alueisiin.

Syksyllä kerätään sodanjälkeisen ajan ennätyssato. Myöskään edellisen vuoden ylijäämiä ei ole saatu markkinoitua ja Viljavaraston laarit täyttyvät ääriään myöten. Viljavaraston hallussa on nyt ennätykselliset 1.386.000 tonnia viljaa.

1991   

Viljavarastot ovat ääriään myöten täynnä edelleen ja velkaa on enemmän kuin yhtiön vuotuinen liikevaihto. Viljan ostot pysäytetään.

Neuvostoliitto hajoaa. Entisen Neuvostoliiton alueella on pulaa viljasta mutta talousolot ja poliittinen tilanne ovat sekavat eikä Viljavaraston täynnä olevia siiloja saada markkinoitua sinne.

Tilanne on kestämätön ylisuurien varastojen takia ja pakkotilanteessa viljojen hintoja alennetaan. Näin valtion vastuuta viennin rahoituksessa saadaan kevennettyä tuntuvasti ja tarvittavat vientitukimiljoonat saadaan kerättyä valtion varoista. Tilanne normalisoituu varastotilojen osalta mutta tulos painuu erittäin tappiolliseksi.

Siemenhuolto siirtyy kansallisesta kansainväliseksi. Yhteistyö aloitetaan Suomen ja Norjan viljavarastojen (Statens Kornforretning) välillä. Tavoite on rahoittaa kansallisen siemenhuollosta koituvia kuluja. Samalla kehitetään siemenliiketoimintaa Pietarin suunnalla ja Viljavarasto liittyy osakkaaksi Venäjän Kylvösiemen-yhtiöön (Rossijskije semena) mutta käytännössä yhteistoimintaa harjoitetaan Krasnaja Baltika-sovhoosin toimintaa jatkavan venäläisyhtiön kanssa.

1992    

Anttilan kasvinjalostus siirtyy Viljavaraston haluun ja myydään 1994 perustetulle Boreal Kasvinjalostus Oy:lle.

Viljavaraston ulkomaankauppayksikkö käynnistää liiketoiminnallista tuottoa maailmanmarkkinoilta etsivää viljan välityskaupan (trading-kauppa). Kyseessä on täysin erilainen ja erilaisin ehdoin hoidettavaa liiketoimintaa kuin Viljavaraston perinteinen ulkomaankauppa, jossa vientiä ja tuontia on hoidettu kansallisen maatalouspolitiikan ehdoilla ja monopoliaseman kautta.

Suomen EU-jäsenprosessi käynnistyy ja Viljavaraston sisäinen muutosohjelma valmistee Viljavarastoa avoimeen kilpailuun ja samalla yhtiötä jaetaan tulosyksiköiden pohjalta kaupalliseksi liiketoiminnaksi ja siitä eriytettäviksi viranomaistoiminnoiksi. Varastot ja siemenviljan käsittely-yksiköt joutuvat valmistautumaan koviin kustannusleikkauksiin. Viljavaraston henkilövahvuudesta poistuu yli kolmannes vuosien 1992 – 1994 aikana.

1993   

Yhteistyön takkuaminen venäläisten kanssa siementuotannossa ja siitä johtuvat neuvottelut johtavat Krasnaja Baltikan ja Viljavaraston yhteisen yhtiön Finbaltin perustamiseen joka päätyy jo seuraavana vuonna lähes kokonaan suomalaisten omistukseen. Siemenalan liiketoiminnasta Venäjällä päätetään kuitenkin luopua ja Finbalt siirtyy 1997 kokonaan venäläisomistukseen.

Viljakaupan vaikeudet jatkuvat rahapulan takia ja viljelijät ilmaisevat tyytymättömyyttään traktorimarssilla Naantalin varaston edustalle.

Yhteistyö kansainvälisessä siemenhuollossa päättyy Norjan viljavaraston kanssa kahden vuoden yhteistyön jälkeen.

1994    

Trading-kaupan myötä lisääntyy viljatuotteiden läpikulku eli transitoliikenne Suomen kautta Venäjälle. Transitoliikenteen kasvat tarpeet korostuvat ja Kotkan satamavarasto (tasovarasto) valmistuu Mussalon syväsatamaan.

Viljakauppalaki ja viljavarastolaki kumoutuvat ja Valtion viljavarasto lakkautetaan ja pilkotaan osiin. Myös kotimaisen viljan lakisääteinen jauhatusvelvollisuus ei sido enää myllyjä ja jauhatuksen valvonta sekä myllyjen tarkastukset lopetetaan.

1995   

Suomen liittyessä Euroopan Unioniin Viljavaraston toimintoja jatkaa kaupallisista toiminnoista vastaava Avena Oy, joka jakautuu varastointi- ja käsittelypalveluja tarjoavaksi Avena Siilot Oy:ksi ja erilliseksi viljakauppayhtiöksi. Viljantarkastusyksikön laboratoriohenkilöstö siirtyy maa- ja metsätalousministeriön Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen KTTK (liitetään myöhemmin Eviraan) palvelukseen.

1997   

Varastopäälliköiden toimet lakkautetaan ja varastojen esimiehiksi jää työnjohtajat.

Kouvolasta ostetaan siilosto täydentämään siiloverkosto. Samalla saadaan käyttöön maakaasulla toimiva viljakuivuri.

1998   

Kotkasta laivataan Avena Siilojen historian kautta aikojen suurin viljalaiva MV Elli. Laiva lastaa yhteensä 73.000 tonnia viljaa.

1999   

Rehumarkkinoiden johtava yritys Suomen Rehu Oy ostetaan.

2000   

Avena hankkii osake-enemmistön kauran fraktiointia eli kaurakuidun jalostamista kehittelevän Exavena Oy:n, jonka pohjalta perustetaan Avena Oat Ingredients-yksikkö Avena-konsersin sisälle

2001   

Kilpailuvirasto antaa päätöksensä Avena Yhtiöitä koskevassa selvityksessä osana Kilpailuviraston julkinen valta markkinoilla hanketta. Kilpailuvirasto on selvityksessään todennut että Avena Siiloilla on määräävä markkina-asema ulkomaankauppasatamissa sekä varastointipalvelujen alueellisilla markkinoilla Vaasan seutua lukuun ottamatta ja toisaalta kansallisilla viljan varmuusvarastoinnin markkinoilla. Määräävä markkina-aseman väärinkäyttö katsotaan loppuneeksi kun Avena Siilot julkaisi julkisen hinnastonsa jo vuonna 1999 sekä alensi sisämaan varastojen hinnoittelua. Myös hinnaston määräalennuskäytännöt ovat kustannusvastaavuudeltaan perusteltavissa ja mahdollistavat samalla toimivan kilpailun viljamarkkinoilla. Kilpailuvirasto toteaa päätöksessään, että viljamarkkinat ovat EU-jäsenyyden sekä kansallisen lainsäädännön johdosta ratkaisevasti uudelleen muotoutuneet ja muutokset Avena Siilojen menettelytavoissa sekä Huoltovarmuuskeskuksen viljan varmuusvarastointipalvelujen kilpailuttamisen myötä mahdollistavat toimivat kilpailuolosuhteet. Avena Siilojen määräävän markkina-aseman väärinkäyttö on lakannut ja Kilpailuvirasto päättää asian käsittelyn.

2002   

Avenasta on nyt rakennettu selkeä myyntikohde, koska valtiollisen viljakauppayhtiön pitäminen markkinoilla ei ole pidemmän päälle mahdollista. Maa-ja metsätalousministeriö saa valtuudet yksityistää Avena-konsernin kaikilta osin. Kilpailuvirasto katsoo, että markkinoiden toiminnan kannalta on hankalaa sijoittaa suurinta osaa maan varastokapasiteetista samaan yksityiseen kokonaisuuteen, jossa on myös merkittävä vilja- ja rehukauppayritys. Näin on vaarana, että satama- ja siilopalvelut kytketään palvelemaan yksipuolisesti vain yhden yksityisen vilja- ja rehukauppakonsernin tarpeita. Toinen ongelma on aluepoliittinen perintö, jossa kaupallisesti kannattavat satamavarastot käy kaupaksi ja taloudellisesti haasteelliset sisämaan varastot jäisivät valtion käsiin. Lisäksi varmuusvarastoinnin takaamisen kannalta Avenan siiloverkosto on niin selvässä avainasemassa, että on parempi pitää se valtion omistamassa yhtiössä. Suomen valtio ja Lännen Tehtaat Oy (myöhemmin Apetit-konserni) sopivat kaupasta jossa Avena Oy puretaan ja siiloverkosto jää valtion omistukseen ja Avena Nordic Grain sekä Suomen Rehu Oy siirtyvät kokonaan Lännen Tehdaiden haltuun. Avena Siilot Oy nimi muuttuu samalla Suomen Viljava Oy:ksi.

Varasto-organisaatio jaetaan Länsi- ja Itä-Suomen alueisiin.

2004   

Suomen Viljavan liiketoiminta jaetaan kahteen kokonaisuuteen, jolloin pääalana on siiloliiketoiminta ja sivualana kaurakuidun jalostus Natureal-nimellä.

2005   

Kauran prosessointiin erikoistunut yksikkö (entinen Avena Oat Ingredients) lopetetaan ja Suomen Viljava myy kauraan liittyvän tuotekehitys- ja myyntitoiminnan Raisio Yhtymälle. Kaurakuidun tuotanto jatkuu Viljavan Kokemäen varastolla.

Siilostojen korjaus- ja ylläpitotoiminnasta vastaava Tekniikka-yksikkö myydään Skanska Tekra Oy:lle.

2007   

Viljava siirtyy valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston valvontaan.

2012   

Kotkan satamavarasto Mussalossa myydään venäläiselle lannoiteyritykselle.

Viljava ostaa tasovaraston Hietasen satamasta Kotkassa.

2013   

Suomen Valtio päättää puolittaa huoltovarmuusviljan varastoinnin noin 400.000 tonnista noin 200.000 tonniin.

2014   

Kuopion siilosto myydään vähäisen käytön vuoksi.

2015   

Suomen Viljava siirtyy bioenergiamaailmaan, aloittamalla puupellettien varastoinnin Turengissa.

Siemenlaitosten toimintaa tehostetaan ja siemensiilostot Mustiossa ja Kokemäellä lopettavat vuoden lopussa siemenerien vastaanoton. Siemenen varastointi ja käsittely keskitetään Loimaan varastolle.

2016   

Organisaatio uudistuu ja Länsi-Suomen ja Itä-Suomen alueet poistuvat.

Vuosien tauon jälkeen Valtion Viljavaraston ja Avena Siilojen perintönä saadut rakennukset ja laitteet saavat jatkoa sillä Suomen Viljava päättää uuden laivalastaimen hankinnasta Raumalle.

Mittavat rakennus- ja laiteinvestoinnit saavat jatkoa, sillä Suomen Viljava ottaa merkittävän ensiaskeleen bioenergian tuotannossa rakentamalla biolämpölaitoksen Korian varaston yhteyteen. Samalla aloitetaan yhteistyö KSS Energiaan kuuluvan KSS Lämpö Oy:n kanssa kaukolämmön toimittamiseksi mm. tulevalle Korian asuntomessualueelle.

Pieksämäen siilosto myydään Pieksämäen kaupungille. Asemakaavamuutoksen myötä viljan käsittely on päättynyt jo aiemmin.

Loviisan satamasiiloston suunnittelun aloitus 1967 ja valmistuminen 1985 saa jatkoa; Viljava aloittaa siiloston laajennussuunnittelun.

Johtajia eri kausilta

Valtion viljakonttori
1918 K.J. Riihikallio
Valtion viljavarasto
1928 – 1935
Eino Nousiainen
  1935 – 1940 Eero Anttila
  1940 – 1945 Onni Sorsimo
  1945 - 1949
Kaarle Määttä
  1949 – 1973 Risto Vasara
  1973 – 1987 Urpo Hoikkala
  1987 - 1994 Jorma Kallio
Avena Siilot Oy 1995 – 2002 Kari Nurmentaus
Suomen Viljava Oy 2002 – 2013 Kari Nurmentaus
  2013 – 2015 Seppo Koponen
  2015 -
Pasi Lähdetie